Siirry sisältöön

Miten innostuit oopperasta?

Ensimmäinen oopperakokemukseni oli Aleksanterin teatterissa nähty Jevgeni Onegin. Olin yli 10- mutta alle 15-vuotias ja istumapaikkani oli tolpan takana. Koska lavalle ei nähnyt eikä esityskieltä ymmärtänyt, tuli keskityttyä itse musiikkiin. Se teki vaikutuksen. Kun seuraavan kerran minua kysyttiin oopperaan, lähdin mieluusti mukaan.

Miten usein kuuntelet tai katsot oopperaa?

Oopperamusiikki on minulle peruselintarvike, jota kulutan lähes päivittäin. Muuten iskee puutostila. Se ei kuitenkaan ole käyttömusiikkia marketissa käymisen taustalle, vaan vaatii ja ansaitsee keskittymistä.

Pääsen nauttimaan elävän esityksen ylellisyydestä harvemmin kuin haluaisin. Oikeastaan on hyvä, että Oopperalle pitää erikseen tulla. Esitykseen valmistautumiseen menevä aika on rituaali, joka avaa aisteja ja herkistää taiteen ääreen. On ylellistä saada vain istua ja muuttua astiaksi, johon musiikki kaadetaan.

Parhaissa teoksissa musiikista välittyvä tunne pyyhkii sellaisenaan tietoisuuden läpi. Joskus pohdin, miten eri oopperat toimisivat absoluuttisena musiikkina ilman näyttämöllepanoa, lavasteita, henkilöhahmojen tarinoita ja kontekstia. Kaikkein olennaisin jäisi jäljelle, mutta paljon merkityksellistä putoaisi pois. Näyttämölle sinne sävelletty tietysti kuuluu.

Mitä fanitat oopperassa?

Ooppera on nuotteihin pakattua tunnetta. Olen vähän huomaamattani kerännyt vuosien varrella eräänlaista itsehoidollista tunnekirjastoa, joka koostuu eri aarioista. Sieltä voi vähän päivän mukaan valita melankoliaa tai hilpeitä ralleja – joko tunnelmaa vahvistamaan tai sen vastalääkkeeksi.

Oopperassa vallitsee myös ihan omanlainen aika-avaruus. Ei näitä teoksia voi katsoa kuin nopeaa toimintaelokuvaa. Jos sydänsuruinen tenori on kovaa vauhtia menossa hyppäämään rotkoon, voi katsoja olla varma, ettei hän toteuta uhkaustaan ennen kuin on ensin minuuttikaupalla vatvonut hanketta. Itse asiassa, jos jossain pitäisi tulla puukotetuksi, olisi oopperan lava tähän ylivoimaisesti paras paikka. Ensihoitoyksikkö ehtisi paikalle paljon ennen kuin henki lähtisi.

”Oopperamusiikki on minulle peruselintarvike, jota kulutan lähes päivittäin. Se ei kuitenkaan ole käyttömusiikkia marketissa käymisen taustalle, vaan vaatii ja ansaitsee keskittymistä.”

Lempiteoksesi?

On helppoa nimetä tähän Figaron häät ja Trubaduuri. Molemmat ovat mestarisäveltäjien musiikillista tykitystä alusta loppuun. Joskus kuulee puhuttavan, miten on kohtuutonta, että säveltäjä tuhlaa kerralla kaikki parhaat melodiansa yhteen teokseen. Minusta se on kuitenkin mahtavaa. Jos sävellystyön aikana on pulputtanut tällainen lähde, siitä kelpaa vain nauttia.

Figaron häiden tai Trubaduurin juonta ei kannata katsoa turhan tarkkaan eikä edes yrittää analysoida loogisesti. Äärimmäisyyksiin vievät ja pähkähullut juonenkäänteet luovat motivoidun tunnepohjan fantastisille, ihon alle meneville aarioille.

Jos yksittäisistä aarioista pitäisi valita minulle läheisin, se olisi Jon Vickersin esittämä Florestanin aaria oopperasta Fidelio.

Kenen kanssa käyt esityksissä?

Useimmiten vaimoni, nautimme teoksista molemmat ja kokemuksia on mukavaa analysoida yhdessä. Olen määrätietoisesti altistanut myös poikiani oopperalle ja tuonut heitä esityksiin. Nykyään teini-ikäisten paikalle saaminen on jo vaikeaa, kun heillä on niin paljon muuta menoa.

Anna kokeneen kävijän vinkki oopperan ensikertalaiselle?

Alkuun kannattaa valita teos, jonka melodioita voi vihellellä. Varma valinta on esimerkiksi Taikahuilu.

Suosittelen myös alitajunnan manipulointia. Muutamaa päivää ennen esitystä kannattaa alkaa kuunnella tarttuvimpia pätkiä edessä olevasta oopperasta. On palkitsevaa ja koukuttavaa kuulla valmiiksi tuttuja melodioita livenä suurelta orkesterilta ja kuorolta. Kun pääsee tutuiksi taidemuodon kanssa, voi sitten vertailla vaikkapa eroja tempossa, fraseerauksessa ja äänimateriaalissa.

Onko koskaan tullut vastaan pettymystä?

Teatterista olen saattanut kävellä väliajalla ulos, koska vaalin rajattua vapaa-aikaani. Oopperassa tällaista ei ole koskaan käynyt. Valitsen esitykseni tarkkaan, ostan liput vain teoksiin, joista tiedän varmuudella nauttivani. Uskon myös, että vaikka joskus tulisi vastaan ooppera, joka ei kolahda, voisi siitä silti saada paljon irti. Kansallisoopperan orkesteri on aina erinomainen, ja lavasteissa sekä puvuissa riittää katsottavaa.

Mitä, jos elämässäsi ei olisi oopperaa?

Todennäköisesti kävisi niin kuin aistien kanssa: kun yksi puuttuu, muut vahvistuvat. Kirjahyllyt varmaan täyttyisivät entistä nopeammin ja kävisin useammin teatterissa. Ja jos muisti pelaisi, palaisin sen arkistoihin nauttimaan jo kokemastani musiikista.

Onneksi tällainen skenaario ei ole todennäköinen. Niin kauan kuin ihmiset hengittävät ja anatomia mahdollistaa laulamisen, on olemassa vokaalimusiikkia.

 

Oopperan ja Baletin faneilla on asiaa. Käy lukemassa suositukset kauden 2020–2021 ohjelmistoon. 

 

Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat JONAS LUNDQVIST