
Kari Hänninen
Haastattelupyynnöt Oopperan ja Baletin viestinnän kautta
Koulutus
Sibelius-Akatemia, musiikin maisteri, pääaineena pianonsoitto.
Suomen Kansallisoopperan oopperastudio.
Lisätiedot
Työskennellyt Sibelius-Akatemian orsterisoitinten osastolla säestäjänä ja Suomen Kansallisoopperassa mm. korrepetiittorina, orkesteripianistina ja nuotinkirjoittajana. Esittänyt koululaisoopperoita 10 vuoden ajan noin 150 eri ryhmän kanssa eri puolilla Suomea.
Esiintynyt Suomen lisäksi 12 Euroopan maassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Malesiassa.
Lukuisia radionauhoja YLE:lle ja kamarimusiikkilevytyksiä Warner-, Alba- ja Octavian-levy-yhtiöille.