Siirry sisältöön

Kysymykset aiheittain

Kaikki oleellinen lipuista ja paikoista

Kelpaako kännykkälippu?

Puhelimesta näytetty lippu kelpaa hyvin.

Pitääkö verkkokaupasta ostettu printtilippu taittaa, jotta pääsee sisälle?

Printtilippua ei tarvitse taittaa.

Miten lipunmyynti on auki?

Oopperan lipunmyynnin palvelupiste Töölönlahden puoleisessa aulassa on avoinna tiistaista perjantaihin klo 12–19 ja lauantaisin klo 12–18. Muina aikoina lipunmyynti avataan yleensä 2 tuntia ennen päänäyttämön esityksiä ja tuntia ennen muita esityksiä ja konsertteja. Kesällä, pyhinä ja muina poikkeusaikoina aukiolo voi vaihdella.

Voiko loppuunmyytyihin esityksiin jonottaa lippuja?

Lippuja ei voi valitettavasti jonottaa, mutta peruutuspaikkoja kannattaa kysyä Oopperan lipunmyynnistä.

Voitteko ilmoittaa milloin lipunmyynti tiettyyn esitykseen alkaa?

Saat helpoimmin uusimmat tiedot tilaamalla Oopperan ja Baletin uutiskirjeen sähköpostiisi. Lisäksi ilmoitamme lippujen myynnistä jokaisen esityksen omalla sivulla. Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa.

Pääsääntöisesti syyskauden esitysten liput tulevat myyntiin maalis-huhtikuussa ja kevätkauden liput syys-lokakuussa. Tästä voi kuitenkin olla poikkeuksia.

Maksaako narikka?

Naulakkopalvelut kuuluvat käyntiisi eivätkä maksa mitään. Huomioithan myös, että saliin ei paloturvallisuussyistä saa viedä suurikokoisia reppuja tai laukkuja  tai muuta tilaa vievää tavaraa.

Miten parvilta näkee?

Parvilta näkee mainiosti, mutta turvakaide voi rajoittaa näkyvyyttä 3. parven 1. rivillä. Liput-sivulta voit tarkistaa, miten näyttämölle näkee eri puolilta katsomoa.

Onko permanto nouseva?

Kyllä, permanto nousee takarivejä kohti. Noususta johtuen viimeisen eli 19. rivin reunimmaisille paikoille 698–700 ja 725–727 tekstityslaitteen ruotsin- ja englanninkielinen tekstitys ei näy aivan kokonaan.

Mihin mennä kun on pitkäjalkainen, pitkäselkäinen tai lyhyt?

Kannattaa kysyä vinkkejä ryhmämyynnistämme (soita tai lähetä sähköpostia). Asiakaspalvelijamme auttavat mielellään sinua löytämään paikat, joissa sinun on mahdollisimman hyvä istua.

Saapuminen

Miten perille pääsee helpoimmin? 

Kätevin tapa tulla Oopperatalolle on käyttää julkisia liikennevälineitä,  linja-autoja ja raitiovaunuja. Tarkat reitit ja aikataulut löydät HSL:n reittioppaasta. Oopperatalon edustalla pysähtyvät raitiovaunut 2, 4, 7A/7B, 8 ja 10.

Mihin voin jättää autoni?

Oopperatalon lähin yleinen pysäköintialue sijaitsee 100 metrin päässä Mäntymäenkentällä. Pysäköintialueella on maksullisia paikkoja maanantaista perjantaihin klo 19 saakka, mutta arki-iltaisin ja viikonloppuisin pysäköinti on maksutonta. Alue palvelee Oopperatalon lisäksi Kisahallin, Olympiastadionin ja Sonera Stadiumin asiakkaita ja Töölön asukkaita, joten kannattaa varata aikaa parkkipaikan etsimiseen.

Kannattaa huomioida, että pysäköintipaikoista saattaa olla pulaa Olympiastadionilla järjestettävien tapahtumien aikana.

Oopperaravintola

Kuinka aikaisin kannattaa varata pöytä väliajalle, jotta pääsee istumaan sinne minne haluaa?

Pöytä kannattaa varata hyvissä ajoin, mieluiten samalla kun ostaa lipun. Huomaathan, että ensi-iltojen hyvät pöydät myydään heti kauden alussa.

Mistä voin tilata pöydän ennakkoon?

Pöydän voi tilata ennakkoon Oopperavintolan palvelupisteestä tai verkkosivuilta.

Voiko kaikkia ennakkomyynnissä olevia tuotteita ostaa vielä paikan päällä?

Esitysiltana ostettavissa on huomattavasti pienempi valikoima ennakkotilausvalikoimaan verrattuna. Verkossa tilauksen voi tehdä vielä 48 tuntia ennen esitystä, mutta Oopperaravintolan palvelupisteen kautta ennakkomyyntituotteita myydään esityspäivinä vielä klo 16 asti.

Onko tarjolla vegaanituotteita?

Kyllä on. Löydät ruokavaliomerkinnät kaikkiin tuotteisiin. Vegaanituotteiden kohdalla valikoima on laajempi ennakkoon ostettaessa. Tarjolla on esimerkiksi kasvispita, mansikkasorbetti ja viinirypäleet.

Voinko saada vettä muualta kuin myyntitiskeiltä?

Vettä on tarjolla päälämpiössä myyntitiskien läheisyydessä sekä parvilämpiössä. Raikasta, ole hyvä!

Saako Oopperaravintolasta lattea, cappuccinoa tai espressoa?

Valitettavasti valikoimissa ei ole erikoiskahveja.

Mihin voin jättää likaiset astiat?

Likaiset astiat voi jättää tyhjille pöydille ja tasoille.

Missä on ravintolan ennakkovarauspiste?

Oopperaravintolan palvelupiste löytyy Töölönlahden puoleisesta aulasta lipunmyynnin vierestä (avoinna arkisin klo 9–11 ja 12–16). Kun saavut illalla esitykseen ja haluat maksaa ennakkotilauksesi saapuessasi, sinua palvellaan Mannerheimintien puoleisen sisäänkäynnin luona.

Mihin voin maksaa muille illoille varatut pöydät?

Muille illoille varatut pöydät voi maksaa Oopperaravintolan palvelupisteen aukioloaikoina (arkisin klo klo 9–11 ja 12–16). Ennen esitystä voi maksaa vain saman illan pöydän.

Käsiohjelma

Mistä voin ostaa käsiohjelman?

Käsiohjelman voit ostaa ovimiehiltä, Oopperashopista, lämpiössä liikkuvista myyntikärryistä ja yläkerran käsiohjelmien myyntipisteestä.

Käsiohjelma avaa esityksen taustoja ja esittelee tekijöitä. Se on myös kiva muisto, kun haluat palata esityksen tunnelmaan myöhemmin.

Esteettömyys

Mistä pääsen esteettömästi sisään?

Kansallisoopperan oma pysäköintialue Töölönlahden puolella Oopperakujalla on tarkoitettu invapysäköintiin. Sitä kautta on myös esteetön sisäänkäynti taloon.

Missä on hissi?

Hissi on Töölönlahden puoleisen sisäänkäynnin aulassa. Hissillä pääsee auloihin, päälämpiöön sekä 1. ja 2. parvelle. Permannolle kulkee portaat päälämpiöstä. Samoin 3. parvelle pääsee rappuja pitkin parvilämpiöstä.

Onko hajusteettomia esityksiä tai paikkoja?

Osa meistä laittautuu mielellään esitykseen tullessaan. Kokonaan hajusteettomia esityksiä tai paikkoja ei valitettavasti ole, mutta kannustamme jokaista saapujaa ottamaan huomioon muut, sillä katsomossa on varmasti aina tuoksuille herkkiä.

Pyörätuolipaikoista,  induktiosilmukasta ja muista esteettömyysasioista löydät lisätietoa täältä.

Lapset ensin

Mitkä esitykset sopivat lapsille?

Osa ohjelmistostamme on mitä parhainta ajanvietettä koko perheelle. Esimerkiksi jotkut satubaletit hurmaavat kerrasta toiseen jo varsin nuoriakin katsojia. Kannattaa kuitenkin aina varmistaa esityksen suositusikäraja, sillä toisinaan tuotannoissa voi olla liian jännittäviä tai vaikeaselkoisia kohtauksia aivan pienille.

Päänäyttämön suurten ooppera- ja balettiteosten ohella tarjoamme myös paljon varta vasten lapsille ja nuorille suunnattuja pienimuotoisempia esityksiä ja tapahtumia – tutustu kalenteriin. Nämä esitykset ovat erittäin suosittuja, joten niihin kannattaa varata liput hyvissä ajoin.

Mikä on ikäsuositus?

Ohjelmistostamme löytyy aina oopperoita ja baletteja, jotka sopivat kaiken ikäisille. Koko perheen esityksissäkin on kuitenkin ikäsuositus, sillä teokset saattavat pitää sisällään lasten kannalta jännittäviä kohtauksia. Kysy ikäsuosituksista ja sisällöistä tarkemmin lippua varatessasi.

Mistä lapset näkevät parhaiten?

Lapset saavat parhaan katselukokemuksen permannolta ja ensimmäiseltä parvelta, kun matka näyttämölle ei ole kovin pitkä. Pienemmille lapsille on saatavana koroketyynyjä, voit kysyä niitä vahtimestareilta saliin mennessäsi. Paloturvallisuussyistä lapsi ei voi istua aikuisen sylissä. Myös lapsikatsojalla tulee olla lippu esitykseen. Tutustu hyvään nuorisoalennukseemme.

Yleisiä kysymyksiä

Hukkasin lompakkoni Oopperassa, mistä voisin kysellä sen perään?

Voit tiedustella löytötavaroita päivystävältä vahtimestarilta, p. (09) 4030 2306. Löytötavarat toimitetaan kahden viikon välein Suomen löytötavarapisteeseen. Kansallisooppera ei vastaa yleisön henkilökohtaisesta omaisuudesta.

Kuka on suunnitellut talon?

Oopperatalon suunnitteli arkkitehtitoimisto Hyvämäki – Karhunen – Parkkinen. Suunnittelukilpailu julistettiin vuonna 1975 ja Oopperatalo avattiin Töölönlahden rannalle 1993.

Kuinka paljon katsojia saliin mahtuu?

Suuren salin katsomossa on 1350 paikkaa, Alminsalissa tapahtumasta riippuen 200–500 paikkaa. Lisäksi kauniit lämpiöt soveltuvat hyvin pienimuotoisiin esityksiin ja konsertteihin. Oopperatalo on myös suosittu juhla- ja kokouspaikka. Jos olet järjestämässä tilaisuutta pienelle tai isolle joukolle, autamme mielellämme.

Minkä pituinen väliaika on?

Väliajan kesto on noin 25 minuuttia. Osassa esityksiä on kaksi väliaikaa, useimmissa yksi.

Sisältyykö väliaika kokonaiskestoon?

Kyllä, se on aina laskettu mukaan esityksen kokonaiskestoon.

Kuinka pitkä esitys on?

Esityksen kesto vaihtelee teoksen mukaan. Keston voit tarkistaa jokaisen teoksen esittelysivulta. Kesto ilmoitetaan myös lämpiössä jaettavassa lehdykässä, jossa luetellaan illan esiintyjät (välilehti) sekä illan osajakotauluista, jotka löytyvät Mannerheimintien ja Töölönlahden puoleisista auloista.

Kuinka löydän paikkani?

Lippuusi on merkitty tarkka paikka ja se, kannattaako sinun mennä sisään saliin oikealta vai vasemmalta puolelta. Permannolle mennään päälämpiöstä portaita alas. Ensimmäinen parvi sijaitsee päälämpiön tasolla, toiselle ja kolmannelle parvelle pääsee hissillä tai portaita pitkin.

Penkkirivien päädyissä on rivinumeroinnit, ja istumapaikan numerot löytyvät istuimista. Voit tarkastaa paikkasi ennakkoon katsomokartoista.

Missä ovat naisten- ja miestenhuoneet?

Oopperatalossa on useampia vessoja. Ne löytyvät Töölönlahden puoleisen sisäänkäynnin aulasta sekä Mannerheimintien sisäänkäynnin aulasta. Esteetön wc-tila (inva-wc) sijaitsee Töölönlahden aulassa.

Miten pitää pukeutua? Pitääkö ensi-iltaan pukeutua juhlavasti? 

Kansallisooppera ja -baletti on tarkoitettu kaikille ja niinpä pukeutuminenkin on varsin vapaamuotoista. Olet tervetullut, viihdyitpä parhaiten juhlapuvussa tai farkuissa ja villapaidassa.

Moni haluaa kuitenkin vaalia pientä juhlallisuutta pukeutumisessa: miehillä näkyy paljon pikkutakkeja ja pukuja, ja näkeepä toisinaan iltapukuihin sonnustautuneita naisiakin. Ensi-iltoihin liittyy hitunen glamouria, jota yleisökin hiukan juhlavammalla pukeutumisellaan usein vaalii.

Vaikka mitään virallista sääntöä ei ole, näyttää siltä, että yleisö haluaa pukeutua aavistuksen arkea juhlallisemmin tullessaan Oopperaan ja Balettiin. Kyse on kuitenkin omasta valinnasta.

Saako esityksen aikana poistua salista?

Kesken esityksen salista ei ole toivottavaa poistua, sillä tarkoituksena on taata niin muille katsojille kuin esiintyjillekin mahdollisimman rauhaisa esitys. Niinpä jos salista poistuu kesken esityksen, takaisin pääsee vasta väliajan päätyttyä.

Pääseekö saliin myöhässä, jos esitys on jo alkanut?

Saliin ei pääse myöhästyneenä sisään, koska tarkoituksena on taata niin muille katsojille kuin esiintyjillekin rauha esityksen aikana. Jos myöhästyt, pyydä apua vahtimestarilta aulassa tai lämpiössä.

Saako esityksestä ottaa kuvia?

Esityksen kuvaaminen ja musiikin taltioiminen on ehdottomasti kielletty. Voitkin keskittyä nauttimaan esityksestä kaikilla aisteillasi ja palata tunnelmiin sen produktiosivulla, jossa julkaisemme teoskuvia ja mahdollisia trailereita.

Yleisimmät kysymykset kuvituskuva

Voimmeko auttaa?

Vastaamme mielellämme kysymyksiin, mikäli niitä herää lisää. Ota meihin yhteyttä soittamalla puh. (09) 4030 2210 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen liput[at]opera.fi

Uutiskirjetilaus

“Pitäkää minut ajan tasalla kaikesta tulevasta”

Luovuttamalla sähköpostiosoitteesi hyväksyt Suomen Kansallisoopperan markkinointi- ja käyttöehdot.

Kukkia & tomaatteja

”Haluan antaa hieman palautetta”