Siirry sisältöön

Paul Mägi toimi Viron kansallisooppera Estonian ylikapellimestarina vuosina 1995–2002. Vuodesta 2011 hän on ollut Tarton Vanemuine-teatterin ylikapellimestari ja musiikillinen johtaja. Siellä hän on johtanut klassikoita Massenet’n Wertheristä Donizettin Lucia di Lammermooriin sekä virolaista oopperaa kuten Eduard Tubinin Reigin papin. Ensi keväänä hän johtaa Märt-Matis Lillin uuden oopperan kantaesityksen.

Suomessa Mägi on tuttu vieras ja johtanut Suomen Kansallisoopperssa mm. Massenet’n Thaïsin ja maanmiehensä Jüri Reinveren Puhdistuksen. Hän on vieraillut myös mm. Nantesin oopperassa, irlantilaisella Wexford-festivaalilla sekä Moskovan Helikon-oopperassa. Viron lisäksi hän on tehnyt näkyvää uraa Ruotsissa, jossa toimii nyt Uppsalan kamariorkesterin taiteellisena johtajana. Hän on johtanut Ruotsin merkittävimpiä orkestereita sekä Tukholman kuninkaallisessa oopperassa ja Malmön oopperassa. Maailmalla hän on johtanut mm. Detroitin sinfoniaorkesteria ja Moskovan filharmonista orkesteria. 90-luvulla hän toimi Latvian kansallisen sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina tehden useita merkittäviä festivaalivierailuita.

Mägi opettaa orkesterinjohtoa Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa sekä Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa. Vuonna 2013 hänet valittiin Ruotsin kuninkaalliseen musiikkiakatemiaan. Hän on myös tehnyt kansainvälistä uraa jazz-viulistina.

Info

Paul Mägi
Vieraileva kapellimestari
Paul Mägi

Mukana esityksissä

pe 14.9.2018
klo 19:00
myynnissä
pe 14.9.2018 rooleissa
Mary
NN
to 20.9.2018
klo 19:00
täynnä
to 20.9.2018 rooleissa
Mary
NN
la 22.9.2018
klo 19:00
myynnissä
la 22.9.2018 rooleissa
Mary
NN
ke 26.9.2018
klo 19:00
myynnissä
ke 26.9.2018 rooleissa
Mary
NN
ke 3.10.2018
klo 11:00
täynnä
ke 3.10.2018 rooleissa
Mary
NN
pe 5.10.2018
klo 19:00
myynnissä
pe 5.10.2018 rooleissa
Mary
NN
to 11.10.2018
klo 19:00
myynnissä
to 11.10.2018 rooleissa
Mary
NN