Siirry sisältöön
Kokonaiskesto 2 h 45 min
1 esitys
26.5.2018
Baletit
Päänäyttämö

Ainutkertainen gaalaesitys

Baletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven kymmenvuotinen kausi Kansallisbaletissa päättyy keväällä 2018. Hänen kunniakseen järjestettävässä gaalaesityksessä nähdään katkelmia kymmenen vuoden varrelta ikimuistoisimmista esityksistä. Mukana gaalassa esiintyy koko Kansallisbaletti, joukko yllätysvieraita sekä tietenkin myös Kenneth Greve itse! Luvassa on ainutkertainen ja tunteikas gaalaesitys, jota ei kannata jättää väliin.

Kenneth Greve

Kymmenen vuotta baletinjohtajana

Kenneth Greve on tuonut Kansallisbalettiin kaudellaan monia uusia asioita; hän on perustanut nuorisoryhmän vastavalmistuneille tanssijoille, aloittanut vuotuiset kesäkiertueet ympäri Suomen sekä Kansallisbaletti kylässä -tapahtumat, joissa tanssikoululaiset pääsevät harjoittelemaan ja esiintymään Kansallisbaletin tanssijoiden kanssa. Poikia on houkuteltu balettiharrastuksen pariin menestyksekkäästi Balettienergiaa pojille -kouluvierailuilla ja nuoria liikkumaan Muuv-projektin avulla.

Pieni merenneito; Tiina Myllymäki, Sergei Popov

Tanssia täydellä sydämellä

Greven kaudella ohjelmistossa on nähty niin suomalaisten kuin kansainvälistenkin koreografihuippujen teoksia – unohtamatta Greven omia teoksia; mm. Joutsenlampi, Lumikuningatar ja Pieni merenneito ovat täyttäneet katsomot yhä uudelleen. Kansallisbaletti on päässyt esiintymään mm. Moskovan Bolšoissa, Kööpenhaminan oopperatalossa ja Tokion Bunkamura-teatterissa. Greve on tuonut Kansallisbalettiin vierailulle myös monia maailmantähtiä, kuten Svetlana Zakharovan, Friedemann Vogelin ja Tamara Rojon.

#kennethgreve

Onegin

“Jätän Kansallisbaletin hyvillä mielin, mutta toki myös haikeana. Nämä ovat hienot kymmenen vuotta. Nyt on perheen vuoro ratkaista asuinmaamme. Vaimoni on ranskalainen ja poikamme opiskelee jo Ranskassa, joten suuntaamme lähemmäs.”

– Kenneth Greve

Esitykset ja liput

2 h 45 min
1 esitys
26.5.2018
Baletit
Päänäyttämö
la 26.5.2018
klo 19:00

Kevään 2018 esitysten liput tulevat myyntiin lokakuussa 2017.

Afternoon Tea

Kauden makeat ja suolaiset

Mitä saisi olla? Valitse kauden monipuolisesta menusta omat suosikkisi.

Kun tilaat tarjoilut ennakkoon verkosta tai Oopperaravintoloiden myyntipalvelusta, pääset valitsemaan huomattavasti suuremmasta valikoimasta – ja vältät väliaikojen  jonot. Lämpiön ravintoloiden pöytäkartan löydät tästä. (PDF)

Oopperaravintoloiden myyntipalvelu
p. (09) 4030 2377, arkisin klo 9–11 ja 12–16
palvelupiste Oopperatalon Töölönlahden puoleisessa aulassa avoinna tiistaista perjantaihin klo 12–16
ravintolapalvelut[at]opera.fi