Siirry sisältöön
Kokonaiskesto 2 h 15 min
1 väliaika (30 min)
9 esitystä
23.2.2018 – 17.3.2018
Baletit
Päänäyttämö
liput
15-119 €

Vaikuttava tarina petoksesta ja pelastuksesta

Giselle

Romanttisen baletin helmi

Giselle on ollut Kansallisbaletin ohjelmistossa vuodesta 1929 lähtien. Tällä kertaa toteutuksesta vastaa Cynthia Harvey, joka toteutti baletin alkuperäisen koreografian pohjalta Oslon baletille vuonna 2009. Harvey on tehnyt merkittävän uran American Ballet Theatren ensitanssijattarena ja vieraillut useassa merkittävässä balettiryhmässä.

Suosittelemme balettia yli 9-vuotiaille katsojille.

Giselle

On keskiyö.

Valkoasuisten olentojen joukko on kokoontunut synkälle metsäaukiolle kuin outoon rituaaliin. Nämä viettelevät olennot ovat rakkaudessaan petettyjä neitoja, jotka keskiyöllä nousevat haudoistaan tanssittamaan metsään eksyneitä nuorukaisia. Neitojen joukossa tanssii myös Giselle, joka on äskettäin liittynyt salaperäisten olentojen seuraan.

Giselle on baletti romantiikan nälkäisille

Giselle on romantiikan ajan baletti. Sen ensimmäisen näytöksen tapahtumat sijoittuvat todelliseen maailmaan, ja toinen näytös puolestaan tapahtuu aavemaisessa metsässä, henkiolentojen valtakunnassa. Baletti kertoo romantiikalle tyypillisen rakkaustarinan, joka päättyy onnettomasti miehen petoksen takia. Tarina on saanut vaikutteita Heinrich Heinen kirjasta Über Deutschland, jossa kerrotaan aavemaisista wileistä eli nuorena kuolleiden neitojen hengistä.

Gisellen haastavan nimiroolin ovat esittäneet lukuisat maailmankuulut ballerinat aina Anna Pavlovasta, Galina Ulanovasta ja Margot Fonteynista lähtien. Merkittävien päärooliensa lisäksi baletti tarjoaa näyttäviä ryhmäkohtauksia, joista vaikuttavin ja hypnoottisin nähdään baletin toisessa näytöksessä suuren naistanssijattarien joukon esittämänä.

#giselle

Giselle

“Gisellen rakkauden voima on suurempaa kuin viha tai kosto. Hänen rakkautensa ei katoa, ja näin Albrecht saa rauhan. Juuri tämä tekee teoksesta täydellisen romanttisen baletin.”

– Cynthia Harvey

Kuvagalleria

Juoni

Hilarion saapuu tapaamaan ihastuksensa kohdetta Gisellea, jonka huomio kohdistuu kuitenkin Albrechtiin. Albrecht salaa Giselleltä olevansa aatelismies saavuttaakseen luottamuksen. Giselle ei tiedä, että Albrecht on kihloissa herttuan tyttären Bathilden kanssa. Mustasukkainen Hilarion löytää kuitenkin Albrechtin viitan ja miekan, jotka paljastavat totuuden Albrechtin henkilöllisyydestä. Viininkorjuujuhlissa Hilarion paljastaa totuuden Albrechtistä. Kun Giselle kuulee asiasta, hänen järkensä sumenee. Hän elää uudelleen onnelliset hetket Albrechtin kanssa tanssien – kunnes lopulta kaatuu kuolleena maahan.

Hilarion vierailee myöhään yöllä Gisellen haudalla. Haudoista nousee wilejä, ennen häitään kuolleita henkiolentoja. Myrtha, wilien kuningatar, kutsuu mukaansa kaikki wilit, myös uuden tulokkaan Gisellen. Hautausmaalle saapuu epätoivoinen Albrecht, Giselle näyttäytyy hänelle, ja he tanssivat yhdessä. Albrecht joutuu kuolemantanssiin. Giselle anoo Myrthaa säästämään Albrechtin hengen, mutta Albrecht ei halua erota Gisellestä vaan jatkaa tanssia hänen kanssaan. Aamunkoitteessa wilien voimat katoavat. Rakkautensa ansiosta Albrecht on pelastunut.

Juoni kokonaisuudessaan ja muuta taustatietoa luettavissa teoksen käsiohjelmasta.

Giselle

Enemmän irti esityksestä

Kuuntele Gisellen teosesittely Stage24-palvelussa.

Carlotta Grisi Gisellessä

Carlotta Grisin uskomaton elämä

Gisellen alkuperäinen koreografi Jules Perrot teki teoksen nimiroolin vuonna 1841 lahjakkaalle nuorella italialaistanssijattarelle Carlotta Grisille, jonka kanssa Perrot’lla oli suhde. Carlotta tanssi pääroolin teoksen kantaesityksessä ja nousi maailmanmaineeseen, mutta Perrot työnnettiin sivuun – niin koreografin tehtävästä kuin suhteestakin. Miten kävi Carlotta Grisin?

Giselle 1929

Romanttisen baletin helmi Suomessa

Giselle on romanttisen baletin merkkiteos, joka on ollut myös Suomen kansallisbaletin ohjelmistossa säännöllisesti ryhmän ensimmäisistä vuosista saakka. Suomen kantaesityksensä teos sai 1929.

Tekijät

Koreografia
Marius Petipa
Koreografia
Jean Coralli
Koreografia
Jules Perrot
Toteutus ja ohjaus
Cynthia Harvey
Musiikki
Adolphe Adam
Lavastus, puvut
David Walker
Valaistus
James F. Ingalls

Rooleissa

Esitykset ja liput

2 h 15 min
1 väliaika (30 min)
9 esitystä
23.2.2018 – 17.3.2018
Baletit
Päänäyttämö
liput
15-119 €
pe 23.2.2018
klo 19:00
la 24.2.2018
klo 14:00
ti 27.2.2018
klo 19:00
to 1.3.2018
klo 19:00
la 3.3.2018
klo 14:00
ke 7.3.2018
klo 19:00
pe 9.3.2018
klo 19:00
pe 16.3.2018
klo 19:00
la 17.3.2018
klo 19:00

Yleisön kommentit

Nina
“Miten käsittämättömän kaunis baletti! Gisellen roolin tanssinut Hanako Matsune oli ilmiömäinen. Michal Krčmář oli upea ja balettikuoron kohtaukset ihastuttavia kepeydessään, tarkkudessaan ja kauneudessaan. Puvustus ja lavastus täydellisiä. Kiitos!”
Seppo Pihlaja
“Giselle oli valtavan hieno kokemus. Hyvää musiikkia ja harmooninen mahtava esitys. Nautin esityksestä. ps. Ensikertaa baletissa. Tulen toistekkin.”
Marjukka Tarkki
“Todella antoisa esitys. Tanssijoiden upea työ vei mennessään sekä minut että kohta kuusivuotiaan tyttäreni. Myös väliaikatarjoilu, jonka tilasimme valmiiksi pöytään toteutui todella mutkattomasti.”
Minnis
“Taitavat esiintyjät, lumoavan kaunis esitys!”
Daisy
“Ihana aikuisten satu, jonka esitti huipputiimi. Koreografia ja dramaturgia pitivät katsojan näpeissään alusta loppuun. Loistava taiteilijakaarti, joka veti esityksen tinkimättömän taitavasti ja tunteella. Erityiskiitos päätähdille, lavastukselle ja puvustukselle!”
Tarja
“Aivan huikea esitys. Orkesterin soittajien ja balettitanssijoiden ammatillisuus lumosivat niin että ajantaju katosi. Noin 2h meni tosi nopeasti. Suosittelen ihan jokaiselle!!!!”
Marjon
“Visuaalisesti erittäin kaunis esitys. Tanssijat upeita, kuin myös musiikki, lavasteet ja puvut. Kokonaisvaltainen elämys. Ravintolan tarjottavat maukkaita. Kiitos!”
Mirjami
“Oli ihana istua kuunnella ja katsella ja nauttia näkemästään ja kuulemastaan!”
Sinikka Turusta!
“Baletti oli mielestäni todella ihana. Nautin siitä täydellisesti ja voin suositella sitä muillekin baletin ystäville. Giselle tanssi upeasti ja koko esitys oli mahtava.”
Anne & Elsa
“Hieno esitys! Nautimme kovasti. Todella kaunista ja taitavaa tanssia. Kaunista musiikkia. Lavastus onnistunut, kiva tunnelma ja kauniit puvut. Mieleinen esitys myös 9-vuotiaalle. Taisivat muutkin tykätä: hyvin harvoin kuulee yhtä raikuvia ja pitkiä aplodeja!”
liikuntarajoitteinen
“Giselle-baletti oli upea elämys! Suosittelen lämpimästi - myös niille, jotka eivät ole baletissa ennen käyneet. Erityiskiitos myös hyvin toimiville tilaratkaisuille Oopperatalossa. Liikuntarajoitteisen on hyvin helppo päästä seuraamaan näytöstä; Oopperakujan puolelta hissillä suoraan 2. parven tasolle.”
Merituuli
“Aivan ihana, olin aivan otettu.. Mitään niin kaunista ja viihdyttävää, en ole kokenut pitkään aikaan. Olin aivan haltioitunut!”
Oona
“Näin kauniin esityksen jälkeen on taas onnellinen pitkään! Upeaa!”
Tiina ja Sara
“Upea baletti ja niin taitavat tanssija. Ilo silmälle.”

Arviot

Tarkkaamo-blogi 24.2.2018
“Giselle” lue lisää
Etelä-Suomen Sanomat, Keskisuomalainen, Savon Sanomat 28.2.2018
“Giselle hellii katsojiaan Kansallisbaletissa” lue lisää
Demokraatti 26.2.2018
“Romanttisen klassikon elävästi perinteitä kunnioittava tulkinta” lue lisää
Helsingin Sanomat 25.2.2018
“Klassikkobaletti hurmasi kriitikon: Giselle imaisee romantiikan teemoihin ja tunnelmiin” lue lisää

Giselle inspiroi Vauvojen taidetuokioissa

Vauva ja koira

Vauvojen taidetuokio tarjoaa aisteja kutkuttavan virkistyshetken vauvoille ja vanhemmille. Tuokioissa lauletaan, leikitään, liikutaan, kuunnellaan, katsellaan ja kosketellaan – mitään ennakkotaitoja ei tarvita.

Kevään 2018 taidetuokioissa nautitaan lumoavan kauniin Gisellen hengessä ihanasta musiikista ja kauniista puvuista. Maksuttomat puolen tunnin tuokiot on suunnattu sylivauvoille (noin 0–9 kk) tai konttaaville vauvoille (noin 10 kk–1,5 v). Jokaisen vauvan mukana tulee olla yksi vanhempi. Taidetuokiot järjestetään suomeksi. Ilmoittautuminen kevään taidetuokioihin alkoi verkossa 4.1.2018.

Kausikortti

kiikarit

Tämäkin teos kuuluu kausikorttiin

Kausikortin hankkimalla ostat liput koko kauden valittuihin uutuusesityksiin, joita on yhteensä seitsemän. Saat alennuksia, etuja ja oman vakiopaikkasi katsomoon. 

Afternoon Tea

Kauden makeat ja suolaiset

Mitä saisi olla? Valitse kauden monipuolisesta menusta omat suosikkisi.

Kun tilaat tarjoilut ennakkoon verkosta tai Oopperaravintoloiden myyntipalvelusta, pääset valitsemaan huomattavasti suuremmasta valikoimasta – ja vältät väliaikojen  jonot. Lämpiön ravintoloiden pöytäkartan löydät tästä. (PDF)

Oopperaravintoloiden myyntipalvelu
p. (09) 4030 2377, arkisin klo 9–11 ja 12–16
palvelupiste Oopperatalon Töölönlahden puoleisessa aulassa avoinna tiistaista perjantaihin klo 12–16
ravintolapalvelut[at]opera.fi