Siirry sisältöön

Villi ja vapaa Carmen

Georges Bizet (1838–1875) mainitsi Carmen-suunnitelmistaan ensimmäisen kerran vuonna 1872 kirjeessä, jonka hän kirjoitti toivuttuaan oopperan Djamileh epäonnistuneesta ensi-illasta: ”Opéra comique on juuri tilannut minulta kolminäytöksisen teoksen. Meilhac ja Halévy kirjoittavat tekstin, josta tulee iloinen ja jonka sävellän niin tiiviisti kuin mahdollista.”

Lopulta Bizet pääsi aloittamaan Carmenin sävellystyön maaliskuussa 1873. Jo syksyllä ensimmäinen näytös oli valmis, mutta säveltäminen keskeytyi oopperatalon lykätessä hanketta. Vasta kesällä 1874 Bizet pääsi paneutumaan teokseen uudestaan ja säveltämään oopperan loppuun maaseutuasunnossaan lähellä Pariisia. Säveltäjä oli vaivattomasti valmistuneeseen partituuriin tyytyväinen. ”Olen säveltänyt eloisan ja selkeän oopperan, joka tulvii väriä ja melodiaa”, hän kirjoitti.

Olen säveltänyt eloisan ja selkeän oopperan, joka tulvii väriä ja melodiaa.

Harjoitukset alkoivat lokakuussa 1874. Näyttämöllä oli heti hankaluuksia, sillä Carmenissa oli monia uusia piirteitä. Kuoro kapinoi, koska se oli tottunut laulamaan paikallaan seisten ja nyt se joutui näyttelemään. Kaiken huipuksi kuorolaisten piti vielä tupakoida ensimmäisessä näytöksessä. Orkesterilaiset taas väittivät, että jotkin paikat olivat peräti mahdottomia soittaa.

Vielä tässä vaiheessa oopperan johto halusi teoksen tapahtumiinkin muutoksia. Aiheen pelättiin karkottavan katsojat, sillä Opéra comiquen lavalla ei ollut koskaan ennen nähty murhaa. Solistit olivat kuitenkin Bizet’n puolella ja loppuratkaisu sai onneksi jäädä ennalleen.

Ennen ensi-iltaa 3.3.1875 odotukset olivat korkealla, sillä solistit olivat jo tottuneet uuteen musiikkiin ja pitivät sitä kiehtovana. Kantaesitys houkutteli katsomoon monia asiantuntijoita ja paikalla olivat sellaiset ranskalaisen oopperan merkkimiehet kuin Charles Gounod, Jules Massenet ja Jacques Offenbach.

Carmen; Katija Dragojevic; Margarita Nacér

Yleisön vastaanotto Carmenin ensi-illassa oli viileä, eivätkä lehtien arvostelijatkaan innostuneet, ja monet pitivät henkilöhahmoja sopimattomina. Kuva mustalaisnainen Carmenista on rankka ja realistinen, mutta ei poikennut erityisesti aikansa todellisuudesta sen paremmin kuin oopperataiteestakaan. Eroottiset naiset ja prostituoidutkin olivat päässeet taideteosten aiheeksi jo esimerkiksi Verdin La Traviatassa.

Carmenissa oli paljon aikakaudelleen tyypillisiä piirteitä – mikä siinä lopulta saattoi aiheuttaa niinkin paljon torjuntaa? Ehkäpä tarinaa ei ollut pidetty haitallisena niin kauan kuin se oli ollut korkeakirjallisuutta, mutta tällaisen naishahmon tuominen oopperanäyttämölle oli tavatonta. Vapaa, omasta sielustaan ja omasta ruumiistaankin päättävä nainen oli kenties liikaa oopperayleisölle.

Samalla kun Carmenia kauhisteltiin, sen täytyi rohkeudessaan kiehtoa katsojia. Teoksen nousu maailman suosituimmaksi oopperaksi alkoi vasta 1875 lokakuussa Wienissä. Wieniläiset vastaanottivat Carmenin ranskalaisena oopperana ja näin se ymmärrettiin parhaiten vasta kun se oli irti omasta yhteydestään. Oopperan realistinen rotujen, sukupuolten ja luokkien käsittely oli aiheuttanut aluksi skandaalin. Nyt samat seikat takasivat menestyksen, jolle ei ole näkyvissä loppua.

Carmen; Katija Dragojevic; Daniel Johansson