Siirry sisältöön

Mitä sinä teet Oopperassa?

Töissä taidetehtaassa, puuseppä Heikki Nevalainen
Orkesterimuusikosta puusepäksi ammattia vaihtanut Heikki Nevalainen tekee jo toista uraa Oopperassa ja Baletissa

Työskentelen puuseppänä lavastamossa. Täällä tehdään kaikkea: Carmenin suuret seinät, joihin meni neljä kilometriä mäntyrimaa, ja taannoisen Pohjalaisia -oopperan hevoskärryt, jotka laskeutuivat näyttämölle ”taivaasta” eli näyttämötornista. Oopperoiden ja balettien kulissit tehdään metallityöpajan, puutyöpajan, maalaamon ja tarpeiston yhteistyönä.

Meillä on myös yksi puuseppä, joka tekee melkein kaikki tarvittavat huonekalut, kuten taannoisen Rigoletton naisia metsästävän herttuan pitkän pöydän ja komeat tuolit. Minä olen valmistanut huonekaluja vain omaan kotiini – täällä keskityn isoihin lavasteisiin.

 

Mistä lavasteiden teko alkaa?

Ensin lavastaja tekee suunnitelman ja pienoismallin, ja meillä työpajoissa mietitään, miten hänen ideansa kannattaa toteuttaa. Lavasteiden täytyy olla kestäviä, koska joskus vaikka koko kuoro saattaa kiivetä niiden päälle. Kevyitä niiden on oltava myös, jotta niitä voidaan liikutella nopeasti ja tarvittaessa nostaa ne näyttämötorniin, kun näyttämökuva vaihtuu. Kaiken tämän lisäksi meidän lavasteiden pitää olla purettavissa kontteihin mahtuviksi osiksi. Niitä nimittäin kuljetetaan jatkuvasti varastoon ja takaisin, kun ohjelmisto vaihtuu, ja nykyään aika usein myös ulkomaille, kun tuotantoja vuokrataan oopperatalosta toiseen.

Kuinka näyttämöllä nähtävä illuusio valmistuu?

Aika tyypillinen esimerkki ovat taannoiset Kuinka äkäpussi kesytetään -baletin lavasteet. Niiden rungot tehtiin ensin metallityöpajassa, ja me vuorasimme vanerilevyillä rungot piiloon. Sitten maalaamon porukka teki niistä puuseinien näköisiä. Lopputuloksena on rautapyörillä liikuteltava lavastus, jonka päällä pystytään vaikka tanssimaan. Kun lavastus on saatu valmiiksi, me yleensä pystytämme sen näyttämölle ensimmäisen kerran. Sen jälkeen pystytys ja purkaminen ovat näyttämöhenkilökunnan heiniä.

Kun olin oppinut yhden käsityöläisammatin, jota soittaminen on, uskoin voivani oppia toisenkin.

Tämä on jo toinen urasi samassa talossa?

Soitin käyrätorvea vanhassa ja nykyisessä Oopperatalossa suunnilleen 14 vuoden ajan. Sitten huulet sanoivat sopimuksen irti, eikä niitä saatu enää kuntoon. Päätin kouluttautua puusepäksi. Tein harjoitteluni täällä, ja kun yksi vanhempi puuseppä jäi eläkkeelle, tulin tähän työhön. Olen aina tykännyt tehdä käsilläni, puuhommia varsinkin. Jo nuorena puusepäksi ryhtyminen oli yksi vaihtoehto, jota mietin tosissani. Ja kun olin oppinut yhden käsityöläisammatin, jota soittaminen on, uskoin voivani oppia toisenkin.

Miltä ammatinvaihdos on tuntunut?

Tässä nykyisessä ammatissa on se hyvä puoli, ettei tarvitse harjoitella joka päivä, toisin kuin muusikkojen. Ja ehtii olla enemmän tyttären kanssa, kun ei ole aina iltatöitä. Mutta molemmat työt ovat vaativia – ja molemmat käyvät kuulon päälle! Nyt, kun tekee hommia verstaalla kuulosuojaimet päässä, ihmettelee, miten ennen soitettiin orkesterimontussa ilman mitään suojia. Uusi oopperatalo oli kyllä suunnaton parannus. Aleksanterinteatterin montussa soitettiin kyynärpäät toistemme suussa ja meteli oli aivan kauhea. Nykyään kuuntelen joskus verstaalla, kun ovet ovat auki näyttämölle saakka, kuinka orkesteri harjoittelee jotain suosikkejani, Puccinia tai Wagneria tai Tšaikovskia. Tykkään olla täällä töissä. Bändi on ihanan hullua porukkaa, ja lavastamossa on ihan samanlaista!

 

Teksti SIINA VASAMA
Kuva HEIKKI TUULI
Julkaistu Oopperasanomat-lehden numerossa 2/2009