Orkesterimontun moniosaajat
Tiesitkö, miten laaja soitinkirjo Oopperaorkesterin lyömäsoittajalla on? Siinä, missä suuri osa muusikoista toimii yhden soittimen parissa, lyömäsoittajan repertuaariin voi kuulua teoksesta riippuen parikymmentäkin eri instrumenttia.
Oopperaorkesterissa lyömäsoittajat jaetaan kahteen ryhmään, patarumpaleihin ja lyömäsoittajiin. ”Patarumpali soittaa esityksessä useimmiten yksinomaan patarumpuja, mutta lyömäsoittajan perussettiin kuuluvat bassorumpu, symbaalit, triangeli tai pikkurumpu, tai useampia näistä”, kertoo lyömäsoittaja ja patarummun varaäänenjohtaja Heikki Parviainen.
Monesti soitinkirjoa laajentaa kattaus muita soittimia, kuten kellot, gongit, ksylofoni, kastanjetit, kellopeli, putkikellot ja muut perkussiot. ”Esimerkiksi Puccinin oopperassa Madama Butterfly on mukana gongeja, koska teos sijoittuu Japaniin ja säveltäjä halusi sen kuuluvan musiikissa”, Parviainen sanoo.
Joissain teoksissa soittimia on paljon, ja ne vaativat useita soittajia. ”Oopperasäveltäjistä esimerkiksi Šostakovitš kirjoittaa teoksiinsa useita lyömäsoitinstemmoja. Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethissa meitä taisi olla kahdeksan samaan aikaan soittamassa. Toisaalta jossain teoksessa voi olla kaksikymmentä eri instrumenttia, mutta niitä soitetaan vuorotellen niin, että yksi muusikko riittää”, Parviainen selventää.
Harvinaisimpia efektejä varten on olemassa vielä omat keinonsa. ”Jos säveltäjä haluaa teokseen mukaan erikoisempia soundeja, niiden tuottaminen on useimmiten lyömäsoittajien tehtävä. Oli se sitten vihellyspillistä lasin rikkomiseen tai lelupianon soittamiseen, me hoidamme homman. Olenpa kerran soittanut puulaatikkoa kirkkaanpunaisilla vihdoilla.”
Oopperaorkesteri on Heikki Parviaisen mukaan inspiroiva työpaikka. Orkesteri on tärkeä osa ooppera- tai balettiteosta ja vaikuttaa suuresti esityksen tunnelmaan. Lyömäsoittajien näkökulmasta jokainen teos on kovin erilainen. ”Joskus soitettavaa on seitsemän symbalin iskua, joskus soitetaan koko teos läpi. Repertuaarin vaihtelevuus tekee tästä työstä mielenkiintoista ja antoisaa. Ei ole väliä sillä, mitä soitettavaa on työn alla. Tärkeintä on se, miten oma stemma palvelee kokonaisuutta ja teoksen henkeä. Se tekee hommasta jännittävää.”
”Toisin kuin vaikkapa konsertissa, oopperassa musiikki liittyy aina näyttämötapahtumiin. Tappelukohtauksessa soitamme aggressiivisesti, rakkauskohtauksen musiikkia soitetaan luonnollisesti eri sävyin”, Parviainen selventää.
Verrattuna vaikkapa viulisteihin, lyömäsoittajilla voi olla esityksen aikana pitkiä, jopa tuntien kestoisia taukoja ilman soitettavaa. Orkesterimontussa lyömäsoittajien takana on ovi, josta voi poistua kun soitettavaa ei pitkään aikaan ole.
”Se täytyy kuitenkin tehdä huomaamattomasti, joko väliajalla, aplodien aikaan, tai silloin kun orkesteri soittaa kovaa. Yleisön keskittyminen ei saaliikkumisestamme mitenkään häiriintyä”, Parviainen kertoo. Pitkillä tauoilla hän harjoittelee, soittelee jotain huvikseen tai lepää. Pisimpien taukojen aikana ehtisi käydä rauhassa jopa saunassakin ennen paluuta orkesterin pariin.
Toki monttuun voi jäädä tauolla nauttimaan esityksestäkin, mutta silloin on oltava tarkkana. ”Joskus on käynyt niin, että katselen lavalle, miten hienonnäköistä siellä on ja kuuntelen musiikkia, onpa hienoa. Mutta hetkinen, joku puuttuu – sehän olen minä!”
Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat HEIKKI TUULI ja MIRKA KLEEMOLA
