Mozartin tie ihmelapsesta oopperan mestariksi

Kuunnelkaapa hengellistä laulunäytelmää Die Schuldigkeit des ersten Gebots vuodelta 1767. Huomaatte, että musiikki on aikansa tyyliä parhaimmillaan, se soljuu luontevasti eteenpäin, kaikki on täysin hallittua ja lauluäänen käsittely ammattimaista. Säveltäjäksi voisi arvailla vaikka Johann Christian Bachia.

Mutta ei, tekijä ei ole yksikään aikansa huippuammattilaisista, vaan yksitoistavuotias Wolfgang-poika Salzburgista. Nyt on vaikea uskoa, että peruskouluikäinen lapsi olisi tehnyt niin valmista musiikkia. Eivät sitä uskoneet aikalaisetkaan: teoksen tilannut Salzburgin arkkipiispa pisti Wolfgangin lukkojen taakse säveltämään varmistaakseen, ettei sulkakynää pitele muusikkoisä Leopold.

Kokonaisen näyttämöteoksen säveltäminen vain 11-vuotiaana enteilee merkittävän oopperasäveltäjän uraa.

Ensimmäisen näyttämöteoksen säveltäminen tuossa iässä enteilee merkittävän oopperasäveltäjän uraa. Samana vuonna 1767 syntyikin jo oikea ooppera, latinankielinen Apollo et Hyacinthus, ja seuraavan oopperan La finta semplice (1768) säveltämiseen tuli kehotus itse keisarilta. Siinä on jo monta tyylikästä aariaa, jotka voisi melkein siirtää Così fan tutteen tai Figaron häihin. Kun viehättävässä paimenoopperassa Bastien und Bastienne (1768) vielä esiintyi Yön kuningatarta ennakoiva taikuri, näyttää kuin nuoren Mozartin musiikissa olisivat jo iduillaan kaikki ainekset myöhempiin mestariteoksiin.

Vasta 13-vuotias Wolfgang oli säveltänyt kolme erilaista oopperaa kolmella eri kielellä. Sattumalta samat kolme kieltä tulivat myös päättämään hänen uransa 22 vuotta myöhemmin: vuonna 1791 syntyivät italiankielinen La clemenza di Tito, latinankielinen Requiem ja saksankielinen Taikahuilu.

Vaikutteita Italiasta

Ennen kuin nuoresta Wolfgangista tuli todellinen oopperasäveltäjä tarvittiin vielä uusia vaikutteita oopperan kotimaasta Italiasta. Leopold ja Wolfgang lähtivät pitkälle kiertueelle joulukuussa 1769 ja suuntasivat sellaisiin musiikkikaupunkeihin kuin Verona, Milano ja Cremona. Nuori Mozart kuuli matkalla parhaita italialaisia oopperasäveltäjiä, tutki nuotteja ja omaksui taidemuodon rakenteet ja perinteet. Oopperatyyli ei siis syntynyt tyhjästä, niin vaivattomalta kuin se kuulostaakin.

Milanossa ihmelapsi Mozart herätti niin suurta huomiota, että häneltä tilattiin ooppera. Tuloksena oli 20 esitystä ja suuren menestyksen saanut Mitridate, rè di Ponto (1770). Se oli paikoin jo kypsän säveltäjän työtä, mutta sen jälkeen kehitys ei edennyt aivan suoraviivaisesti. Ascanio in Alba (1771) ja Il sogno di Scipione (1772) olivat tavanomaisempia, mutta nekin hämmästyttävän taitavia 15-vuotiaan säveltämiksi.

Syksyllä 1772 isä ja poika Mozart lähtivät jälleen esiintymismatkalle Italiaan. Milanossa muistettiin Mitridaten menestys ja 16-vuotias säveltäjä sai uuden oopperatilauksen. Ja nyt Wolfgang Amadé näytti kyntensä. Lucio Sillasta (1772) tuli edellisiä oopperoita vaihtelevampi teos, jonka aarioissa on todellisia helmiä. Mozart oli säveltäjänä jo täysi aikuinen, mitä osoittaa sekin, että Lucio Sillan aarioita esitetään edelleen.

Suotuisa kehitys jatkui. Koomisessa oopperassa La finta giardiniera (1775) on viehättäviä ja värikkäästi orkestroituja aarioita ja siinä ennakoidaan Mozartin myöhempiä laajoja finaaleja.

Muutaman seuraavan vuoden aikana Mozartin musiikkiin tuli aivan uutta kiinnostavuutta. Näytelmämusiikissa Thamos, König in Ägypten (1779) kuuluu jo Taikahuilun ja jopa Don Giovannin maailma. Nyt Mozart pääsi kehittämään saksankielistä musiikkiteatteria, johon hän oli saanut virikkeitä erityisesti kuullessaan saksalaista oopperaa Mannheimissa.

Keskeneräiseksi jääneenäkin Zaide (1779) merkitsi huomattavaa edistysaskelta, sillä musiikki on jo kauttaaltaan omaperäistä ja Mozartiksi tunnistettavaa. Haaremiin sijoittuvana Zaide muistuttaa aiheeltaankin kovasti kahden vuoden kuluttua seurannutta Ryöstöä seraljista.

Ensimmäinen mestariteos

1780-luvun alkaessa Mozartilla oli takanaan jo 14 vuoden oopperaura. Hän tunsi tarkasti niin orkesterin kuin lauluäänenkin mahdollisuudet ja kaikki edellytykset todellisen mestariteoksen synnylle olivat valmiina. Mozart oli 25-vuotias ja nyt hän halusi tosissaan paneutua oopperaan: ”Oopperoiden kirjoittaminen on nyt minun palava intohimoni, kadehdin jokaista, joka säveltää oopperaa.”

”Oopperoiden kirjoittaminen on nyt minun palava intohimoni, kadehdin jokaista, joka säveltää oopperaa.”

Kun Mozart sai Münchenistä uuden oopperatilauksen, syntyi Idomeneo, rè di Creta (1781) varhaisin Mozartin kantaohjelmistoon jääneistä teoksista. Sen säveltämisen aikaisista kirjeistä ilmenee, että Mozart pyrki nyt uudella tavalla vaikuttavaan musiikkidraamaan ja tarkkoihin henkilökuviin. Ooppera ei enää saanut olla vain sarja aarioita, ei vain laulajien taituruuden esittelyä. Saatuaan uuden aarian tekstin, hän valitti kirjeessä isälleen, ettei se kuvastanut päähenkilön saavuttamaa rauhaa, kuten olisi pitänyt: ”Olemmehan me sentään nähneet, kuulleet ja tunteneet riittävästi kautta koko oopperan epäonnea, jota Idomeneon piti kestää.” Isä sai myös pohtia, tuottiko merestä kuuluva ääni oikean vaikutuksen: ”Kuvittele itsesi teatteriin ja muista, että äänen pitää olla kauhistuttava, että sen täytyy olla läpitunkeva ja yleisön pitää uskoa siihen täysin.”

Vaikka Idomeneo aloitti Mozartin oopperatuotannossa uuden kauden, se kuuluu lajina vielä vanhaan opera seriaan. Aihe oli tyypilliseen tapaan antiikista: Idomeneo on myrskystä selvitäkseen luvannut uhrata ensimmäisen tapaamansa ihmisen, joka sitten sattuu olemaan hänen poikansa. Mozart kertoi dramaattisen tarinan ennätyksellisen värikkään orkesterin avulla ja kuvitti tehokkaasti niin meren raivoa kuin ihmisten yksilöllisiä tunteita.

Edessä oli vielä keskeneräiseksi jääviäkin hankkeita, mutta seuraava valmiiksi päässyt ooppera Ryöstö seraljista (1782) oli jo täysosuma. Mozartin elämässä oli nyt alkanut uusi vaihe, sillä hän oli asettunut 1781 vapaaksi taiteilijaksi Wieniin. Tuottavien oopperatilausten saaminen oli taloudellisestikin tärkeää, sillä Mozart avioitui Constanzen kanssa ja kohta elätettävänä oli perhe.

Ryöstö seraljista antoi Mozartille tilaisuuden kehittää saksankielistä oopperaa: ”Jokaisella kansalla on oopperansa; miksi meillä saksalaisilla ei olisi? Eikö saksan kieli ole yhtä laulettavaa kuin ranska tai englanti; laulettavampaa kuin venäjä?”

Mozartilla oli suuria tavoitteita, mutta hänestä oli myös kehittynyt käytännön teatterimies, joka tiesi millainen finaali tehoaa: ”Mitä enemmän ääntä, sitä parempi, ja mitä lyhyempi sitä parempi, niin että yleisöllä ei ole aikaa rauhoittua ja aplodit ovat voimakkaita.”

Ryöstö seraljista sai Wienissä suuren suosion, vaikka se olikin keisarin mielestä turhan mutkikas. Tunnetun anekdootin mukaan hän sanoi Mozartille: ”Liian kaunista meidän korvillemme ja liikaa nuotteja, rakas Mozart”. Mozartilla oli vastaus valmiina: ”Vain niin paljon kuin tarvitaan, teidän Majesteettinne”.

Lopultakin taitava libretisti

Kirjeissään Mozart pohti oopperan keskeistä kysymystä, tekstin ja musiikin suhdetta: ”Minun mielestäni oopperassa runouden täytyy olla musiikin tottelevainen tytär”. Ooppera saattoi menestyä, jos siinä oli hyvä tarina ja jos sanat oli sovitettu kunnolla musiikkiin ”eikä vain lykätty sinne tänne jonkun surkean riimin takia”.

Mozart kaipasi libretistiä, joka olisi hänen musiikkinsa tasolla: ”Parasta on, kun hyvä säveltäjä, joka ymmärtää teatteria ja on riittävän lahjakas tehdäkseen käyttökelpoisia ehdotuksia, kohtaa kyvykkään runoilijan”. Oopperan historian onneksi kohtaaminen tapahtui pian, kun Mozart aloitti yhteistyön Lorenzo da Ponten kanssa

Tuloksena oli kolme suurta oopperaa ja aivan uudella tavalla elävää musiikkiteatteria. Heti ensimmäisenä syntyi sekä tekstiltään että musiikiltaan ennenkuulumattoman korkeatasoinen Figaron häät (1786). Kiellettyyn vallankumoukselliseen näytelmään perustuvassa oopperassa palvelijat osoittautuvat tasa-arvoisiksi aateliston kanssa, aihe joka epäilemättä innoitti vakinaisen palvelussuhteen jättänyttä Mozartia.

Figaron häät on säilyttänyt elinvoimansa jatkuvasti. Osaselitys on sen tarttuvissa aarioissa, mutta vielä tärkeämpää on, että Mozart pystyi nyt luonnehtimaan henkilöhahmoja tarkasti musiikin avulla. Henkilöt säilyttivät persoonallisuutensa monimutkaisissa yhtyekohtauksissakin ja pitkät finaalit veivät oopperaa kohti uutta yhtenäistä musiikkidraamaa.

Figaron häistä tuli menestys etenkin Prahassa ja Mozart saattoi kirjoittaa ylpeänä isälleen: ”Mistään muusta ei täällä puhuta kuin Figarosta, mitään muuta ei lauleta tai vihelletä kuin Figaroa.” Prahalaiset olivat niin innostuneita, että tilasivat saman tien uuden oopperan Mozartilta ja da Pontelta. Syntyi Don Giovanni, tarina kyltymättömästä viettelijästä, hänen uhreistaan ja tuhoutumisestaan.

Figaron häät oli tuntunut ylittämättömältä, mutta monien mielestä Mozart pystyi nyt vielä parempaan. Oopperan ensimmäinen esitys kuultiin lokakuussa 1787 säveltäjän johdolla ja lehdistössä tajuttiin heti teoksen arvo: ”Asiantuntijat ja muusikot sanovat, että Prahassa ei ole koskaan kuultu mitään vastaavaa.”

Itse asiassa vastaavaa ei oltu kuultu missään, sillä Don Giovanni sisältää jopa Mozartin säveltämäksi uskomattoman paljon mieleenjääviä numeroita. Samalla se on täysin yhtenäistä musiikkidraamaa aivan uudella tavalla ja mittavat finaalit tuntuvat viittaavan aina 1800-luvun loppupuolen läpisävellettyihin oopperoihin.

Don Giovanni sisältää jopa Mozartin säveltämäksi uskomattoman paljon mieleenjääviä numeroita.

Kaiken lisäksi siinä yhdistellään oopperan lajeja ennakkoluulottomasti koomisesta vakavaan. Kaikki vaihteleva materiaali Leporellon luetteloaariasta, viehättävistä serenadeista ja juhlamusiikeista lopun tuomiopäivän tunnelmiin tuntuu kuuluvan kiinteästi yhteen.

Don Giovanni on monien mielestä Mozartin suurin ooppera. Esimerkiksi filosofi Kierkegaard on sanonut, että se ilmentää nerouden käsitettä täydellisimmillään: ”on olemassa vain yksi teos, jota voi kutsua täydellisen musikaaliseksi, jossa musiikki ei toimi säestyksenä, vaan teoksen sisimmän olemuksen ilmentymänä.”

Oopperasäveltäjän testamentti

Mozartilla oli nyt niin paljon mainetta oopperasäveltäjänä, että seuraava tilaus tuli hovilta. Così fan tutte (1790) on pinnalta hilpeä mutta sisältä vakavastikin ihmisiä tarkasteleva tarina ystävistä, jotka päättävät kokeilla rakastettujensa uskollisuutta naamioitumalla ulkomaalaisiksi.

Oopperan musiikki on kekseliästä ja suorastaan pulppuaa tarttuvia melodioita ja koomisia ja yllättäviä käänteitä. Musiikillisesti merkittävää oli yhtyekohtausten runsaus, sillä niitä on peräti 14. Mikään musiikissa ei kavalla, että juuri näihin aikoihin Mozartin taloudellinen tilanne alkoi olla epätoivoinen.

Niin hienoa musiikkia ja kiinnostavan tarinan kuin Così fan tutte tarjoaakin, siitä tuli jonkinlainen väliinputoaja Mozartin kypsän kauden tuotannossa. 1800-luvulla sen suosiota rajoitti etenkin moraalittomana pidetty libretto.

Ei Taikahuiluakaan (1791) aina ole oikein ymmärretty, mutta väärätkään tulkinnat eivät ole estäneet sen menestymistä. Mozart ei voinut tietää tekevänsä viimeistä oopperaansa, mutta silti Taikahuilu vaikuttaa hänen oopperatestamentiltaan.

On kuin Mozart olisi vielä viimeisen kerran halunnut näyttää mihin pystyy ja mitä kaikkea hän oli pitkällä oopperaurallaan oppinut. Taikahuilussa sekoitetaan erilaisia tyylejä hupaisasta kansannäytelmästä valistusajan aatteita heijastaviin pohdintoihin. Musiikissakin on niin kansanomaista rallatusta kuin luterilaista virttä, niin oopperan menneisyyteen katsovaa virtuoosilaulua kuin uuteen ooppera-ajatteluun tähyäviä eläviä yhtyekohtauksia.

Taikahuilua voi seurata satuna, mutta yhtä hyvin sitä voi tulkita valistusaatteiden ilmentymänä, vertauskuvallisena kertomuksena valon ja pimeyden vastakkaisuudesta tai vaikka ihmissuhdekuvauksena, tarinana kahden sukupuolen yhteisyyden löytämisestä erilaisten koettelemusten jälkeen.

Samaan aikaan Taikahuilun ja keskeneräiseksi jääneen Requiemin kanssa syntyi keisarin kruunajaisiin tilattu La Clemenza di Tito. Sittemmin se on jäänyt harvinaisuudeksi. Titon kaltaisen opera serian aika oli ohi ja Mozart oli tässä lajissa pystynyt parempaan jo 11 vuotta aikaisemmin syntyneessä Idomeneossa.

Mozartin suosio kestää

Wolfgang Amadeus Mozart kuoli 5.12.1791. Lyhyen elämänsä aikana hän oli säveltänyt yhteensä 22 näyttämöteosta ja kokeillut lähes kaikkia aikansa musiikkiteatterin lajeja, italialaista koomista oopperaa ja vanhanaikaista opera seriaa, italiankielistä draamaa ja uudenlaista saksalaista Singspieliä. Mozart oli vienyt oopperan barokista uuden aikakauden kynnykselle ja onnistunut tekemään kuusi kiistatonta mestariteosta.

Wieniin oli kerääntynyt joukoittain taitavia muusikoita ja säveltäjiä ja aikalaisille Mozart oli vain yksi heidän joukossaan. Suurta suosiota nauttivat sellaiset sittemmin lähes unohtuneet säveltäjät kuin Martin y Soler, Paisiello ja aiheetta mustamaalattu mestari Antonio Salieri. Nyt Mozart on kuitenkin syrjäyttänyt muut 1700-luvun lopun säveltäjät niin perusteellisesti, että ilman hänen oopperoitaan kokonainen aikakausi puuttuisi oopperatalojen ohjelmistosta.

Mozartin oopperoissa sanat saivat musiikin kautta sellaisen määrän uusia sävyjä, että yhä edelleen librettojen sisällöstä voidaan kääntää esiin uusia puolia ja luoda tämän ajan ihmistä puhuttelevia ohjauksia.

Miksi Mozartin suosio on kestänyt? Yksi tärkeä syy on hänen vankka draaman tajunsa. Hän otti kypsällä kaudellaan sävellettäväksi vain toimivia librettoja, joiden värikkäisiin teksteihin hän kirjoitti tarttuvaa ja tapahtumia eteenpäin vievää musiikkia. Mozart pystyi luonnehtimaan henkilöitä elävästi jopa taiturillisen monimutkaisissa yhtyekohtauksissa eikä tyytynyt kirjoittamaan orkesterille pelkkää säestystä vaan loi vivahteikasta kudosta.

Ennen kaikkea Mozartilla oli suurelle oopperasäveltäjälle välttämätön taito: hän pystyi syventämään tekstiä musiikin avulla ja antamaan sille uusia merkityksiä. Sanat saivat musiikin kautta sellaisen määrän uusia sävyjä, että yhä edelleen librettojen sisällöstä voidaan kääntää esiin uusia puolia ja luoda tämän ajan ihmistä puhuttelevia ohjauksia.

Mozartin oopperoiden suosio on jatkunut läpi sotien ja tuhon kausien, niiden sisältö on kestänyt suuren muutoksen sääty-yhteiskunnasta jälkiteolliseen aikaan, niiden ilmaisukeinot tuntuvat yhä tuoreilta kaikkien taiteen vallankumousten jälkeen. Maailma muuttuu, mutta Mozartin oopperat pysyvät.

Teksti JUHANI KOIVISTO