Siirry sisältöön
11:52 Baletissa harjoitellaan tulevaa ensi-iltaa BACH. Forms of Silence and Emptiness. Käynnissä ovat viimeiset saliharjoitukset ennen siirtymistä näyttämölle. Rooleihin syventyvät Linas Kavaliauskas ja Eun-Ji Ha. Tutustu teokseen täällä. Lue lisää

11:52 Harjoitussali

10:24 Balettitanssijat aloittavat päivänsä aamutunnilla kuudesti viikossa. Vaihtuvan opettajan vetämä treeni herättää kehon päivän töihin ja pitää yllä klassisen baletin vaatimaa tekniikkaa. Pianistin säestämä tunti alkaa rauhallisin ja lämmittävin liikkein tangolla ja etenee vauhdikkaampiin kuvioihin, piruetteihin ja hyppyihin. Tunnin jälkeen tanssijat hajaantuvat eri teosten harjoituksiin. Lue lisää

10:24 Balettisali

17:15 Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa opiskelee yhteensä 170 lasta ja nuorta, alkuopetuksen 7–8-vuotiaista pikku tanssijoista aina ammattiin opiskeleviin asti. 3.-luokkalaisten ohjelmassa on neljän viikkotunnin verran mm. baletin perusteita, rytmiikkaa, akrobatiaa ja kehonhuoltoa. Oppilaat tutustuvat tanssijan ammattiin myös esiintyessään ammattilaisten kanssa Kansallisbaletin tuotannoissa. Mahtava harrastus, ahkeraa harjoittelua, hauskaa yhdessä tekemistä – baletti on kaikkea tätä. Lue lisää
12:40 Näyttämöharjoitusten tauolla lounasta jonottaa monennäköistä ruokailijaa. Oopperatalon henkilökunnan ruokalassa syödään noin 300 ateriaa ja palvellaan 500–700 asiakasta päivässä – ulkonäköön katsomatta. Suuri osa henkilökunnasta työskentelee kahdessa vuorossa, joten kahviokin on auki aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lue lisää
14:28 Lavasteiden valmistus alkaa metalliverstaalta, jossa 3 metallimiestä luo rungon erilaisille lavaste-elementeille. Verstaalla katkaistaan, taivutetaan, hitsataan, sorvataan ja hiotaan eri metalleja. Vuodessa kuluu jopa 3 km teräs- ja alumiiniputkea, kymmeniä kiloja hitsauslankaa sekä tuhansia pultteja ja muttereita. Tavoitteena on luoda keveitä, turvallisia ja kestäviä lavasteita. Työtä ohjaavat lavastussuunnittelijan toiveet ja ajatus katsojalle välittyvästä illuusiosta. Lue lisää

14:28 Metalliverstas

17:29 Maski–kampaamossa laulajien ja tanssijoiden ilme muuntuu kulloisenkin roolihahmon mukaiseksi. Ennen esitystä ja pääharjoitusta solistit saapuvat maskeerattaviksi tarkan aikataulun mukaisesti. Kasvoille luodaan oikeaa ikää ja ilmettä, jonka tulee erottua katsomon perälle asti. Kokonaisuuden kruunaa tyylisuunnan mukainen kampaus tai peruukki, tarvittaessa myös parta, viikset tai kalju. Myös villit fantasiahahmot ovat tällä osastolla arkea. Lue lisää
20:00 Täysi salillinen yleisöä on purkautunut lämpiön puolelle väliajan viettoon. 1300 ihmistä nauttii illan aikana noin 100 litraa kahvia. Vuoden aikana ooppera- tai balettiesityksen kokee yli 205 000 katsojaa. Lipustaan he maksavat keskimäärin 45 euroa. Lue lisää

20:00 Päälämpiö

21:05 Illan hämärryttyä Boris Godunov -oopperan lapsikuoro valmistautuu vuoroonsa. Äänenavauksen jälkeen kaikki 24 lasta pukeutuvat ja maskeeraavat itsensä valvojien opastuksella. Lapsikuoron osuus sijoittuu teoksen loppupuolelle, ja klo 22 mennessä kerjäläisjoukko on jo kotimatkalla pestyin kasvoin. Lapsikuoroon kuuluu yhteensä 60 iältään 10–15-vuotiasta laulajaa. Lue lisää
13:40 Pääharjoitus lähenee loppuaan. Kulisseissa on keskittynyt ja odottava tunnelma. Seurataan näyttämön tapahtumia, pidetään lihaksia lämpiminä, muistellaan askelia. Takana on viikkojen työ harjoitussalissa, ja nyt kokonaisuus alkaa vihdoin hahmottua. Ensimmäiseen esitykseen on muutama päivä aikaa. Lue lisää
14:57 Aamun harjoitus näyttämöllä on päättymässä, ja iltavuoro alkaa hetken kuluttua ripustaa valaisimia illan esitystä varten. Yleisön saapumiseen on aikaa alle neljä tuntia. Ennen esitystä tarvitaan vielä kymmeniä ammattilaisia näyttämö- ja valaistusmiehistä tarpeistonhoitajiin, pukijoihin ja kampaaja-maskeeraajiin. Lue lisää
19:10 Illan esitys on käynnistynyt. Tämä on se hetki, johon viikkojen ja kuukausien yhteinen työ on tähdännyt. Nyt on yleisön vuoro keskittyä kokemaan elävä esitys, kukin omalla tavallaan. Lue lisää