Siirry sisältöön

Istun Tokion Suntory Hallin taitelijahuoneessa ja odotan illan konsertin alkua. Odottaessani osuuttani ajatukset pyörivät Suomessa ja Kansallisoopperalla valmistuvassa Così fan tutte -oopperassa. Katselen netistä Encore-tietokantaa, johon on tallennettu koko Kansallisoopperan historian esitystiedot. Muistan vielä elävästi, kun 19 vuotta sitten sain olla mukana kyseisen teoksen luomisprosessissa.

Mukana oli innokas nuori solistiensemble. Ohjausharjoitukset olivat meille inspiroiva ja opettavainen prosessi. Belgialainen nuori teatterimies Guy Joosten ohjasi meille riemukkaan, tarkkanäköisen ja hauskan Cosìn. Hän harjoitutti ohjauksen yksityiskohtia tinkimättömästi, kunnes jokainen motivaatio oli kirkas ja jokainen liike oli määritelty kuin paras tanssikoreografia.

Così fan tutte vuodelta 2009. Kuvassa Lilli Paasikivi ja Petteri Salomaa.

Tämä ohjauksen tarkkuus ei kuitenkaan kahlinnut meitä esiintyjiä, vaan päinvastoin loi meille varmuutta ja selkeät raamit, joiden puitteissa saatoimme vapautua. Heittäytymisen ja kurinalaisuuden tasapaino onkin näyttämöllä äärimmäisen tärkeää: Kuinka tehdä jokaisesta esityksestä ainutkertainen, kyetä inspiroitumaan hetkessä, mutta olla sotkematta ennalta sovittua ohjausta tai kollegansa työtä? Siinäpä jokaiselle meille pohdittavaa.

Teos on Joostenin konseptissa sijoitettu hotelliin. Ihmissuhdesekaannuksia, kyynisiä vedonlyöntejä, toiveita, pettymyksiä, oppitunteja elämästä. Set-up on kuin parhaasta elokuvakäsikirjoituksesta.

Mozartin oopperat innoittavat joukkuetyöskentelyyn ja leikillisyyteen. Oopperan dramaturgia on rakennettu siten, että alkusoiton jälkeen eivät esiintyjät väliaikaa lukuunottamatta juurikaan joudu backstagella odottelemaan. Toinen toistaan vauhdikkaammat tapahtumat seuraavat tiiviisti toisiaan.

Okko Kamun johdolla ensemblemme hioutui musiikillisesti yhteen, ja esitys vei joka kerta täysillä mukanaan. Mikä ilo olikaan saada laulaa Soave sia il vento -trioa flyygelin mutkassa Riikka Hakolan ja Antti Suhosen kanssa, tai repiä Gabriel Suovasen paitaa ahnaasti auki pikkutuhmassa lemmenduetossa Il core vi dono. Dorabellan päälleliimattu siveydenpuuska Smanie implacabili- aariassa tai  E amore un ladroncello -pastissi pehmisjäätelöineen olivat mitä mainioimpia mahdollisuuksia tutkia uusia puolia taiteilijaminästäni. Meillä oli hykerryttävän hauskaa näyttämön tuoksinassa, ja tekemisen ilo oli varmasti aistittavissa salissakin.

Così fan tutte -oopperasta minulle on jäänyt laulajana todella rakkaat muistot ja ilolla odotankin, kun jälleen yksi uusi sukupolvi upeita Mozart-laulajia ottaa roolit ja produktion haltuunsa: Mozartin ja Joostenin hengessä, mutta silti omine raikkaine tulkintoineen.

 

Così fan tutte vuodelta 2006.

Näiden kevään viiden esityksen jälkeen on myös aika sanoa hyvästit tälle produktiolle. Lavastevarastomme täyttyvät tasaista tahtia, ja uusille tuotannoille on tehtävä tilaa. Guy Joostenin Così fan tutte ehti ilahduttaa suomalaisyleisöjä 68 esityksen verran ja 19 vuoden ajan. Kerrassaan kunniallinen track record produktiolle! Tulevaisuudessa kenties näemme taas uuden tulkinnan Così fan tuttesta, joka musiikillaan ja riemukkuudellaan tulee ilahduttamaan uusia oopperasukupolvia.

Kun 1999 valmistimme Cosin ensi-iltaa, elin todellisia elämän ruuhkavuosia. Haasteellisen työni rinnalla kotona minua odotti tuolloin vielä alle vuoden ikäinen Sini-tyttäreni. Taisin olla aika kovilla, mutta en sitä silloin huomannut. Äitiyden onnen lisäksi motivoiva työ ja tekemisen ilo minua silloin kannattelivat!

Aikaa on kulunut: Nyt Cosìa laulaa uudet solistit, ja aikuinen tyttäreni istuu Tokion Suntory Hallin yleisössä ja kuuntelee esitystäni.

 

Lilli Paasikivi
Oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi avaa blogissaan maailmaa teosten takaa ja kertoo Oopperan arjesta, iloista ja haasteista.

Kuvia kevään 2018 Cosìsta